Tuesday, April 6, 2010

En vaan tule paremmaksi

Sielu. Minä pelkään, että petän itseäni niinkuin ennen tein, koska vaikka minä kyllä lohdutin itseäni, en tullut kuitenkaan sen paremmaksi.


-- tässä jaksossa Sielu on huolissaan, ettei orastava uskonelämä ja turvautuminen Jumalan armoon ole aiheuttanut mitään näkyvää muutosta.

ehkä kaikki on vain itsepetosta ja luulottelua ja Sielu on edelleen katumattomuuden kadottavassa tilassa?


Opettaja käärii nyt molemmat hihansa ja antaa semmoisen matokuurin, että moinen epäilys ei saisi myrkyttää heränneen sielun iloa ja toivoa.


Opettaja. Jeesus sanoo: Älä pelkää, usko ainoastaan
Mark. 5:36.

Ota nyt visusti vaari!

Jos sinä rakastat entisiä syntejäsi, kaunistelet niitä ja samalla lohdutat itseäsi ilman sydämesi musertamista ja viheliäisyytesi tuntoa ja teet itsellesi rauhan

katso, silloin sinä petät itsesi.


Mutta nyt ei todellakaan ole mitään suurempaa petosta, kuin epäuskossa olla poissa Jeesuksen luota ja olla ottamatta vastaan tarjottua rauhaa.


Sielu. Kunpa en minä vain omistaisi nyt itselleni sitä, mikä ei minulle kuulu.

Sano minulle, millainen minun pitää olla, että voisin välttää tuollaista väärää armon omistamista.

Laestadiuksen saarnojen "armon varkaat" tulevat tässä mieleen



Opettaja. Kolme parannuksen kappaletta pitää lyötyä sinun luotasi, jos tahdot uskoa evankeliumin.

1. Että tunnet sinun syntisi ja viheliäisyytesi ja sydämen kivulla sen hawaitset.

2. Että mielelläsi tahdot päästä synnistä.

3. Että sydämellisesti halaat armoa ja anteeksisaamista, täydellä todella ja armoa isoten.

Ei ole mitään väärää tässä tilassa omistaa itselleen armon.

Siinä ei ole mitään väärää, vaan kyseessaä on autuas, tarpeellinen ja Jumalan käskemä omistaminen.



Ensimmäisestä kohdasta, syntien tunnosta on jo ensimmäisessä kanssapuheessa puhuttu

Tämä sisältää kaksi kappaletta:



1. Synnin vahingon tunnon

Että me surren tunnemme ja tunnustamme olevamme turmeltuneita ruumiin ja sielun puolelta

kaikkinaiseen pahuuteen, syntisiin menoihin, mailman turhuuteen, ja ukokultaisuuteen taipuneet,

Että me olemme mielestämme olevinamme muita paremmat, mutta olemme kuitenkin kaikesta hyvästä kääntyneet pois,
pahankuriset,
Jumalan teiden ja opetusten viholliset,
peräti kelvottomat,
kuolleet,
sokeat,
hitaat,
kaikissa jumalisissa hengellisissä ja taivaallisissa asioissa uneliaat.


Hoi Hollatz, etkö sinä Opettaja nyt voisi jättää edes pikkuruisen hyvää meihin??



2. Synnin vian tunnon, kun havaitsemme olevamme vailla ei ainoastaas armoa ja rauhaa Jumalan luona ja kanssa,

mutta myös, että tunnemme kuinka raskaasti synti vaivaa,

miten raskas kuorma omalletunnolle on Jumalan viha ja kirous, joka tulee synnin takia

niin että me kuljemme kymärässä, kumarassa ja murheissa, ja meidän täytyy sydämen kivusta murista.
Psalm 38:7,9.



Joka tämän totuudessa tuntee, tunnustaa ja koettelee, ei leiki uskonasioilla, vaan etsii sydämestään pääsyä vapaaksi tuosta kaksinkertaisesta synnin viheliäisyydestä.



-- ja taas alkaa Hollatzin opettajan keppi heilua ja osoitella numeroita, uskon kappaleita!



Etsittäessä pääsyä synnistä tulee huomata seuraavat viisi seikkaa:

1. Että luovutamme kaikki synnit, ja kauhistumme yhtä lailla pienempiin kuin suurempiinkin synteihin.

2. Ettemme pyri lain tavalla pelastamaan itseämme. Sillä synti pitää meistä kiinni, vainoaa meitä hirmuisesti, tahtoo aina tulla meidän päällemme, niinkuin karanneitten palvelijoidensa päälle, ja vaatii oikeuttaan siihen asti, että meidät tehdään vapaiksi Jeesuksen veressä.

Emme taida millään muotoa syntiä vastaan sotia, ennen kuin saamme uskon ja tulemme Vapahtajan tykö.





3.Ettemme maallisilla riemuilla ja kääntymisellä takaisin suruttomuuteen aja pois luotamme omantunnon tuskaa ja levottomuutta, vaan kärsivällisesti kestämme siihen asti, että me uskon kautta siitä pääsemme.

4. Että me tarkasti erotamme nämä toisistaan:

tahtoa olla vapaa synnistä

olla todella vapaa synnistä.

Ensimmäinen tulee järjestykseen, mutta tuota jälkimmäistä emme saa ennen kuin annamme itsemme saattaa armon omistamiseen uskon kautta.



5. Että heitämme itsemme Jeesuksen jalkain jureen vaivaisina syntisinä, kadotettuina ja tuomittuina

kaikesta sydämestä vihaten ja kauhistuen syntiä, sekä sisällisen houkuttelun että ulkonaisen täyttämisen suhteen.

raiskana pidämme maailman kaikkine hulluuksineen ja turhuuksineen, ja kaiken mitä maailma rakastaa, suurena pitää ja jolla maailma koreilee

ja vielä ilolla hylkäämme kaiken oman lain antaman pyhyytemme, suuren tietomme ja taitomme


ja Pawalin esimerkin mukaan pidämme kaiken vahinkona ja esteenä, jolla vain viivytämme itseämme,

ja kaikki tämä sentähden, että me Kristuksen omaksemme voittaisimme ja meidät Hänessä löydettäisiin,

ja ettei meidän vanhurskautemme tule laista vaan uskosta Kristukseen.



Luther sanoo Kirkkopostillassaan Toisena pääsiäispäivänä

"Ei minkään minua estä ja pelota uskomasta, jos sydämessäni vain on yksi totinen viha syntiin ja halu siitä päästä".

John Bunyan sanoo kirjassaan "Kristityn vaellus iankaikkiseen elämään" että Kristitty ei päässyt raskaasta kuormastaan, vaikka hän jo oli käynyt parannuksen ahtaan portin läpi, ennenkuin hän tuli pystytetyn ristin luo, jonka vierellä oli hauta.

Silloin, ristiinnaulittua katsellessa, on synnin taakka pudonnut hänestä ja vierinyt hautaan.



Kun me näin tämän asian tutkimisen kautta olemme tulleet oikein herätetyiksi

niin että valaistuilla silmillä tulemme näkemään, kuinka peräti mahdoton on tulla pelastetuksi turmeluksestaan ja levottomuudestaan ilman Vapahtajaa, ilman veren armoa ja ilman syntien anteeksi saamista,

katso, silloin nousee Kristuksen vanhurskauden halu ja ikävä, isoaminen ja janoaminen.



.. toiset isoavat omaa vanhurskautta ja pyhää elämää parannuksessa ja uskossa

.. toiset isoavat sitä Kristuksen vanhurskautta, joka on Hänen ansaitsemaansa



Tämä on nyt jo ensimmäinen uskon kipinä, jonka tulee löytyä jokaisen luota, joka todella etsii uskon omistamista, vakuutusta, ja armon lukitsemista.

Tässä ei ole mikään muu niin paljon esteenä kuin ihmisten oma välinpitämättömyys ja suruttomuus, yhtä lailla heidän viheliäisyydestään kuin armostakin,

koska he elävät vuodesta vuoteen niin etteivät he sen enempää toisesta kuin toisestakaan lainkaan piittaa.

tämä on se yleinen, julkinen, hallitseva epäusko, jonka myötä tulee kadotus.



-- Sielu joka elää vuodesta toiseen eikä piittaa sen enempää syntisen sydämensä viheliäisyydestä kuin Jumalan tarjoamasta armosta, joutuu kadotukseen.

piste.




Mutta missä sen sijaan tämä ikävöinti on, siellä on sydämen suru, joka ajaa ja vaatii väsymättömään rukoukseen ja huokaukseen.

Silloin viheliäisen rukous tunkee pilvien lävitse ja ei seisahda, siihenasti kuin hän tulee eteen, eikä lakkaa ennen kuin se Korkein katsoo sitä.
Siirak 35:21.


Kun me puolestamme näin täydellä todella alamme rukoilla ja olemme siinä ahkerat ja vireät, seuraa varmasti myös rukoukeen kuuleminen

"Minä tahdon kuulla heidän rukouksensa rauhasta ja uskollisudesta"
Jer 33:6.



Ei meidän tule kuitenkaan antaa Jeesuksen hijlaisen rauhan äänen mennä turhaan ohitsemmme, kun Hän liikuttaa sydämemme pienellä Raamatun sanalla tai jakeella tai jonkin sisällisen liikutuksen kautta saarnaa kuullessa tai rukoksessa

Meidän pitää tarttua siihen niin hyvin kuin osaamme, ei kauan neuvotella lihan ja veren kanssa, vaan kohta myöntyä ja uskoa, kun Jumala ilmoittaa meille Poikansa.


"Että hän Poikansa minun kauttani ilmoittais, ja minä julistaisin hänen evankeliumin kautta pakanain seassa, niin en minä ensinkään lihan ja veren kautta tutkinut"
Gal 1:16.


Muu ajatus ei totisesti ole tässä hyvä

Mutta kysyä perustuksia ja kokea uskossa tekee meidät soveliaiksi sanomaan ja tekemään sitä, mitä muuten yksikään ihminen ei sano eikä tee.

No comments:

Post a Comment